top of page

MEISTÄ YRITYKSENÄ

Vaatetuotanto poistui lähes kokonaan Suomesta 1980-luvun jälkeen, kun pikamuodin trendi syrjäytti kotimaisen tuotannon. Yksinkertaisuudessaan, pikamuodin konsepti on valmistaa vaatteita mahdollisimman halvalla. Tämä tarkoittaa sitä, että työntekijöille maksetaan palkkoja, jotka eivät riitä elämiseen, veroja maksetaan hyvin vähän tai ei lainkaan, ja tehtaat laskevat päästönsä suoraan luontoon.

 

Nykymaailmassa tämä ei ole enää trendikästä, päinvastoin.

 

Nyt meidän on aika tarjota nykyaikainen ja toimivampi vaihtoehto maailman onnellisimmassa maassa, Suomessa.

 

KUKACO:n perustivat Melissa Kujanpää ja Samu Rantakokko. He lanseerasivat ensimmäisen vaatetusalan yrityksensä Kasmeren vuonna 2018. Intohimo muotiin ja sen vastuullisuuteen johti myös KUKACO:n perustamiseen. Kasmeren vaatteet on aina valmistettu Suomessa, ja brändin kasvaessa ilmeni nopeasti kysyntää myös kotimaisille yritysvaatteille. 

Haluamme tehdä muutoksen muodin maailmaan. Missiomme on mahdollistaa vastuullinen vaatteiden tehdastuotanto Suomessa, kotimaisen vaatemuotoilun alkujuurilla. 

bottom of page